Nokian tulevista julkaisuista ensi maanantaina alkavassa Mobile World Congressissa on kiertänyt jos jonkinlaista huhua. Reutersin mukaan Nokiaa lähellä olevat lähteet ovat varmistaneet ainakin kaksi julkistettavaa Windows-puhelinta. Ensimmäinen on Euroopan versio CES-messuilla Yhdysvalloissa esitellystä Nokia Lumia 900-puhelimesta, joka on yhtiön tämänhetkinen lippulaivamalli. Toinen on Nokian tähän asti halvin Windows-puhelin Lumia 610. Siinä on oletettavasti käyttöjärjestelmänä Windows Phone Tango, jonka uskotaan tulevan päivityksenä myös nykyisille Windows-puhelimille.
Nokian julkaisema Pure View -video lupailee myös huippukameralla varustettua Symbian-puhelinta. Tämän on huhuttu olevan viimeinen Symbian-malli, mutta huhuihin on hyvä suhtautua aina tietyllä varauksella. Yhtiön on spekuloitu esittelevän myös monia muita uutuuksia ensi viikolla. Puhetta on ollut muun muassa useammista Windows-puhelimista sekä Nokian ensimmäisestä Tablet-laitteesta. Näistä ei kuitenkaan ole saatu vielä mitään varmaa tietoa Nokian suunnalta. Saa nähdä mitä ensi maanantai ja koko viikko tuo tullessaan.






Meillä on jo…